KARISMAATTINEN HARHA: KENNETH HAGIN JA "KÄÄRMEEN HENKI" -- Video

Hagin ei näytä pystyvän erottamaan 'paranormaalia' 'yliluonnollisesta' eikä sitä, mikä on Saatanasta, siitä mikä on Jumalasta. Koko Uskonsana-liike on kykenemätön oikein havaitsemaan eroa; ja siten kun maailma lähestyy Antikristuksen lopullista petosta, tämä liike on vajonnut syvemmälle harhaan ja Saatanan paranormaaliin aktiviteettiin kuin milloinkaan, koko ajan luullen palvelevansa Jeesusta.

Paw Creek Ministries'in video-nauhalta Pastori Joseph Chambers'in selostus.

Uusi Maailman Järjestys on tulossa! Oletko valmis? Kun kerran ymmärrät, mikä tämä UMJ todella on  ja kuinka sitä vähitellen toteutetaan, pystyt näkemään sen etenemisen päivittäisissä uutisissa!!

Opi kuinka suojella itseäsi ja rakkaitasi!

Varustaudu niin tyrmistyttäviin näkymiin, ettet koskaan enää katsele uutisia samalla tavalla.

OLET NYT TERÄNSUULLA (CUTTING EDGE)

Kenneth Hagin alkoi mennä sivuun raamatun kaidalta tieltä jo toimintansa alkuvaiheessa -- tarkasti ottaen jo vuonna 1938! Joulukuussa Hagin kertoi 16-vuotiaasta tytöstä, joka joutui transsiin ja jäi yli kahdeksan tunnin ajaksi jäykistyneeseen tilaan. Sen kirkon pastori, jossa Hagin saarnasi, painoi noin 100 kiloa ja he kahdestaan yrittivät nostaa tätä nuorta naista tahtoen siirtää hänet lähemmäksi ainoata rakennusta lämmittävää uunia. Haginin mukaan tämä tyttöparka oli "liimattu lattiaan" niin, että nämä kaksi vahvaa miestä eivät pystyneet siirtämään häntä. Hän sanoi tätä Jumalan voiman ilmenemiseksi, mutta totuus on, että tämä tapaus on ehdottomasti demonien 'paranormaalia' toimintaa.

Paranormaali vastaan yliluonnollinen

Ymmärtääksemme sitä, mikä näyttää olevan perussyy Kenneth Hagin'in joutumiselle sivuun Raamatun totuudesta, meidän on aloitettava näistä kahdesta käsitteestä, paranormaali ja yliluonnollinen.

Koko Uskonsana-liike ("Word of Faith" movement), kuten sitä kutsutaan, on kykenemätön havaitsemaan eroa ja johtuen tästä kyvyttömyydestä, heidän oppinsa ovat järjestelmällisesti luisuneet alamäkeä pois Raamatun oikeasta Jumalasta kohti Syvyyden Kuilua. "Käärmeen henki" on vähitellen vietellyt tämän alunperin vilpittömän joukon niin, että nykyisin käärme voi ilmaista itsensä heidän keskellään ja he näyttävät olevan tietämättömiä sen läsnäolosta; mutta, mikä vielä pahempaa, käärmeen voima ilmenee heidän keskellään samalla, kun he uskovat seuraavansa ja palvelevansa Jeesusta Kristusta! Tämä suuri petos on Antikristuksen petos ja se rehoittaa valtoimenaan tämän tyypin seurakunnissa.

Paranormaali aktiviteetti esiintyy luonnollisen ja yliluonnollisen maailman välimaastossa. Tämä aktiviteetti on luonnollisen maailman yläpuolella, mutta Jumalan yliluonnollisen ulottuvuuden alapuolella. Raamatussa on monia esimerkkejä, kun Saatana ja hänen langenneet avustajansa ilmestyvät ja suorittavat tehtäviään. Sanakirjan mukaan sana paranormaali tarkoittaa: "Ei normaalin kokemisen tai tieteellisen selityksen piirissä oleva ilmiö."

Saatana voi ilmestyä Jumalan edessä ajamaan asiaansa tai laillisia oikeuksiaan (Job 2:3-7), jotka Aadam ja Eeva luovuttivat hänelle, kun olivat tottelemattomia. Kun Saatana kiusasi Jeesusta, siihen sisältyi paranormaali aktiviteetti. Eivät mitkään luonnolliset voimat olisi voineet viedä Jeesusta temppelin harjalle tai näyttää Hänelle kaikkia maailman valtakuntia (Matt.4:1-11). Saatana ja hänen palvelijansa voivat esiintyä valon enkeleinä ja vanhurskauden palvelijoina vasituisella tarkoituksella eksyttää sinisilmäiset! 
 

"Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen." (2 Kor.11:13-15)


Kun ymmärrät eron paranormaalin ja yliluonnollisen välillä, voit hyvin helposti erottaa väärän profeetan Jumalan miehestä. Jeesus paransi naisen, joka oli ollut paranormaalien voimien sitoma 18 pitkää vuotta. Ankarat demoniset voimat olivat koukistaneet hänet vammaiseen tilaan. 
 

"Ja hän oli opettamassa eräässä synagoogassa sapattina. Ja katso, siellä oli nainen, jossa oli ollut heikkouden henki kahdeksantoista vuotta, ja hän oli koukistunut ja täydelleen kykenemätön oikaisemaan itseänsä. Hänet nähdessään Jeesus kutsui hänet luoksensa ja sanoi hänelle: "Nainen, sinä olet päässyt heikkoudestasi." (Luuk.13:10-12)


Ymmärrätkö kuka oli pitänyt tätä naista fyysisesti kahleissa 18 vuotta? Saatana oli demonisesti pakottanut tämän naisen tähän fyysiseen heikkouteen paranormaalin voimansa toiminnan kautta. Alkuseurakunta ymmärsi Saatanan voiman periaatteet Jumalan voimien vastaisina. Jos Saatana on yliluonnollinen, niin hän kilpailee Jumalan kanssa samalla perustalla; tämä on okkultistien uskomus kaikkialla maailmassa vielä tänäkin päivänä. Onneksi näin ei ole koskaan ollut ja Pyhä Sana on täynnä todistuksia, että Jumala on  rajattomasti suurempi ja voimakkaampi kuin Saatana. 
 

"avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa." (Apt.26:18)


Jumalan yliluonnollinen voima ei milloinkaan ilmene lihan kiihottamiseksi tai suosion voittamiseksi Jumalan palvelijoille. Tarvitsee vain tutkia Jeesuksen elämää ja UT:n seurakunnan historiaa sen toteamiseksi, että Pyhän Hengen toiminnasta puuttuu täysin paranormaali aktiviteetti! Et löydä Raamatusta yhtään lattiaan niin lujasti liimattua nuorta tyttöä, että kaksi miestä ei pysty siirtämään häntä. Et myöskään voi nähdä ihmisten luikertavan lattialle käärmeiden lailla ruumiinsa hallinnan menettäneinä, etkä näe saarnaajan "sihisevän" kuten käärme ja yleisön "sihisevän" vastaan! Raamattu ei kertaakaan ilmoita alkuseurakunnan esittävän sellaisia omituisuuksia, jotka tyydyttäisivät uteliaita. Itseasiassa Jeesus sanoi: 
 

"Kun kansaa yhä kokoontui, rupesi hän puhumaan: "Tämä sukupolvi on paha sukupolvi: se tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki. Sillä niinkuin Joonas tuli niiniveläisille merkiksi, niin Ihmisen Poikakin on oleva merkkinä tälle sukupolvelle." (Luke 11:29-30)


Yliluonnolliset voimat ovat juuri sitä, mihin tämä sana viittaa. Vaikka sana yliluonnollinen ei esiinny Raamatussa, läheisin vastine sille voisi olla  sana "ikuinen" (eternal). Jumala tekee "ikuisia" tekoja ja Hänen olemassaolonsa ikuisuuden ulottuvuudessa on ehdottoman yliluonnollinen. Saatana juuri luontonsa vuoksi ei voi toimia ikuisuuden alueella ja siksi hänen tekonsa luokitellaan paranormaaleiksi. KAIKKI Jumalan teot ovat ikuisia tekoja. Jo sen kuvitteleminen, että Jumala tekisi luonteeltaan paranormaaleita asioita, merkitsee Hänen pyhän luontonsa ja ikuisten ominaisuuksiensa täydellistä unohtamista.

Kol. 1:19 voisi myös sisältää kaikki "yliluonnollisen" elementit. Tarkastelkaamme tätä Kirjoitusta: 
 

"Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi. ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa." [ Col 1:19-20]


Tämän kappaleen avainsana on "täyteys", joka kreikaksi on "pleroma". Tämä kreikan sana merkitsee täydellisesti täyttämistä. Esim. "ajan täyteys" (fulness of time) merkitsee ennalta määritellyn ajan jakson täyttymistä; tämä termi myös "merkitsee Jumaluuden täyteyttä Kristuksessa, kuten se määriteltiin, Jumala oli Hänen täyteydessään .... "["Key Word Hebrew-Greek Study Bible, p. 1749].

Tämä sana "pleroma" merkitsee olemisen ulottuvuutta, jonka yksin Jumala voi täyttää. Siten tämä voi tulla yhtä lähelle "yliluonnollista" kuin mikä tahansa toinen sana Raamatussa. Jumala toimii selvästi "yliluonnollisessa", kun taas Saatana toimii alemmassa "paranormaalissa" ulottuvuudessa.

Näemme Raamatussa tapahtumia , joissa Jumala teki ikuisia asioita, jotka ihmiset tulkitsivat paranormaaleiksi. Raamattu ilmoittaa, että Jumala teki Hesekielin mykäksi (Hes.3:26); että enkeli teki Sakariaan mykäksi, kun hän ei uskonut enkelin sanomaa (Luuk.1:20); ja Hän teki Saulus Tarsolaisen sokeaksi (Apt.9:8,18). Kun pyrimme soveltamaan näitä Jumalan tuomiotekoja tai Hänen yksilön käsittelymenetelmiään UT:n seurakuntaelämän malliksi, me saamme aikaan täydellisen teologisen sotkun. Tämän kaltainen Raamatun tulkinta on Kenneth Haginin oppien ytimenä. Koko idea käyttää ihmisen uskoa maallisten rikkauksien hankkimiseen ei ole mitään muuta kuin paranormaalia manipulaatiota. Seuraava jae kuvaa Kenneth Haginia ja kumppaneita, kun he eivät ainoastaan käytä vaarallista "uskoaan" rikkauksien hankkimiseen, vaan käyttävät myös käärmeen henkeä seuraajiensa pettämiseksi.

  
"
... ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku." (2 Piet. 2:3)


Kenneth Hagin ja hänen oppinsa

Ilmeisesti Hagin'in opit kehitettiin hänen varhaisvuosinaan ja saatiin mieheltä, jonka nimi oli E.W. Kenyon. Suuri osa Hagin'in kirjoituksista ja radio-ohjelmista on plagoitua materiaalia Kenyon'in kirjoituksista joidenkin erinomaisten tutkijoiden nimissä. Sivu toisensa jälkeen todelliset Hagin'in  kirjoitukset ja materiaali ovat tarkasti sana sanalta E.W. Kenyon'ilta. Hagin väittää Jumalan antaneen nämä opit hänelle ja ne vain "sattuvat" olemaan tarkalleen Kenyon'in kirjoitusten kaltaisia. Jos Hagin sai nämä opit Jumalalta, se asettaisi hänet samalle tasolle niiden miesten kanssa, joiden kautta Jumala kirjoitti Pyhät Kirjoitukset.

Kenneth Hagin: "Fyysinen kuolema ei poistanut sinun syntejäsi"

Tämän väitteen pitäisi sanoa sinulle kaikki, mitä tarvitset tietää Kenneth Hagin'in harhasta. Heti alkuun voisit kysyä, miksi Hagin edes uskaltaa sanoa tällaisen asian! Vastaus on hänen paranormaalissa kristinuskon käsityksessään. Jos ihminen antaa sanoillensa tällaisen voiman, hän nostaa itsensä samalle tasolle Jeesuksen Kristuksen kanssa. Se on mahdotonta laskematta Jeesusta alas erilaiseen alempaan teologiseen asemaan. Kenneth Copeland, eräs Hagin'in tähdistä, tarjoaa erinomaisen esimerkin Jeesuksen laskemisesta alemmalle tasolle; hän todella väittää, että jos Jeesuksen fyysinen kuolema olisi voinut pelastaa, niin kuka tahansa profeetta, hän itse mukaan luettuna, olisi voinut pelastaa ihmisrodun. Huomaa, että Copeland juuri nosti itsensä "uskonnollisen profeetan" tasolle ja samalla hän alensi Jeesuksen.

Muistatko erään lopunajan profetian, joka koskee Antikristusta ja hänen kätyreitään? Kuuntele:

  
"
Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ..." (Dan.7:25)


Hagin on sanonut: "Hän (Jeesus) maistoi hengellistä kuolemaa jokaisen ihmisen puolesta ja hänen henkensä ja sisäinen ihmisensä meni helvettiin minun sijastani. Etkö voi nähdä tätä? FYYSINEN KUOLEMA EI POISTANUT SINUN SYNTEJÄSI. Hän on maistanut kuolemaa jokaisen ihmisen puolesta; tämä merkitsee hengellisen kuoleman maistamista." KENNETH HAGIN (Christianity In Crisis. Hank Hanegraaff, p. 60; Emphasis added)

Koko oppi Jeesuksen neitseestä syntymisestä torjutaan tehokkaasti ja jää arvottomaksi tämän väitteen kautta. Raamatun totuus on, että Jeesus oli 'Pääsiäislammas', juuri se uhri, jonka Isä Jumala vaati ja uhrasi maksaakseen synnin hinnan. Hänen synnitön fyysinen ruumiinsa ja verensä oli se hinta, jonka Hän ja Isä maksoivat lunastaakseen meidät takaisin sydämelleen. Tämän kieltäminen merkitsee ihmisen ainoan toivon tuhoamista ja pakomahdollisuuden poistamista synnin hirvittävästä rangaistuksesta.  Raamattu ei jätä mitään mahdollisuutta lunastukseen synneistämme ja oikeaan asemaan pääsemiseen Isän edessä, jos kiellämme Hänen veriuhrinsa tarpeellisuuden "täytettynä työnä".

Lue nämä jakeet huolellisesti, niin tiedät totuuden, eivätkä nämä vääryyden tekijät voi pettää sinua! 
 

"Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.  Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä." (Joh.6:53-56).
"Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut." (Apt.20:28).
"jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit." (Room.3:25).
"kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!" (Hebr.9:14).
"Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan." (Hebr.10:10).


Viimeinen lainattu jae tekee selväksi, että se oli Hänen verensä, luonnollinen veri (pyhitetty) neitseellisen sikiämisen kautta, joka uhrattiin puolestamme. Missään Jeesuksen teoissa, erillään Hänen veriuhristaan, ei ole puhdistusta eikä pelastusta. Minä uskon, että Kenneth Hagin on kadotettu mies matkalla kohti helvettiä.

Kenneth Hagin: "Jeesus oli heidän vallassaan."

Tämä outo harha tekee enemmän, kuin vain kieltää Jeesuksen Kristuksen voiman meidän sijaisuhrinamme. Muista, että sijaiskuolemassaan Hän pystyi ottamaan meidän tuomiomme päällensä. Hagin ja Copeland sanovat, että Hänen henkensä meni  helvettiin Saatanan ja demonimaailman vallan alaisena ja Hänen "uudelleen syntymisen" voittonsa kautta meidät on lunastettu. Tämä merkitsee, että meitä ei lunastettu ristillä Golgatan veren kautta tässä ulottuvuudessa, vaan sen kautta että Jeesus laskeutui helvettiin Saatanan vallan alaisena ja syntyi uudelleen helvetissä kärsimyksensä aikana. Kun Jeesuksen henki jätti Hänen ruumiinsa Golgatalla, ihminen ei vielä ollut lunastettu!

Tämä on täysin epäraamatullinen käsitys sekä ihmisestä, että Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Tämän kaltainen metafyysinen käsitys ihmiskunnasta on New Agea, Uutta ajattelua (New Thought), tai mitä nimeä Saatanan petosmaailma sitten käyttääkään kunakin aikana. Tässä Hagin'in (tai Kenyon'in) omia sanoja: 
"Tässä on kuva Kristuksesta kauheassa kamppailussa pimeyden joukkojen kanssa. Se antaa meille välähdyksen valtavasta voitosta, jonka Hän voitti, ennenkuin nousi kuolleista. King James-käännöksen reunahuomautus sanoo, 'Hän torjui luotaan hallitukset ja vallat' (He put off from himself the principalities and the powers). On aivan ilmeistä, että koko demonien joukko, kun Jeesus oli heidän vallassaan, kertakaikkiaan pyrki hukuttamaan (swamp) Hänet, nujertamaan (overwhelm) Hänet ja pitämään Häntä pelon kahleissa." (Metaphysical Elements In The Faith Movement, Compiled by Leon D. Stump, p. 98-99, taken from "The Word of Faith", "The Name Of Jesus, " April, 1976, pp.4-6).

Nämä sanat ovat todellisuudessa plagioitu E.W.Kenyon'in kirjasta "The Wonderful Name Of Jesus" sivuilta 8-9. Jopa viittaus King James'in reunahuomautukseen on Kenyon'ilta. (Huomaa, että Hagin sanoi, että tämä voitto voitettiin ennenkuin Jeesus nousi kuolleista, eikä silloin kun Hän vuosi verta ja kuoli ristillä.)

Tässä teologiassa Jeesus vietti kolme päivää paholaisen kahleissa. Tässä mahdottomassa ideassa on monia ongelmia. Ensiksi Jeesus antoi seuraavan ilmoituksen: 
 

"En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään." (Joh.14:30).


Jeesus sanoi tämän ennen ristinkuolemaansa ilmaisten selvästi sen tosiasian, että Saatanalla ei ole "minussa mitään" eli mitään valtaa Kristuksen ja Hänen kuolemansa yli.

Jeesus julisti ristillä, "Se on täytetty." Hän sanoi myös katuvalle ryövärille, "Tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani paratiisissa".

Temppelin esirippu repesi Hänen kuollessaan, eikä silloin kun he sanovat Hänen uudelleen syntyneen niiden kolmen päivän lopussa Hänen ylösnoustessaan.

Kenneth Hagin: "Uskova on yhtälailla inkarnaatio (lihaksitullut) kuin Jeesus Nasaretilainen."

On mahdotonta tietää kieltääkö Hagin Jeesuksen jumaluuden, vai vaatiiko Hän jumaluutta kaikille uudestisyntyneille uskoville -- tai kenties molempia! Tämä ajatus "Jumalan ilmestyslapsista" (manifest Sons of God) oli osa Latter Rain-liikettä 40- ja 50-luvuilla ja on varmasti taas tullut suureksi nykyisessä karismaattisessa sekasorrossa. Jälleen tämä osoittaa ne paranormaalit voimat ja ideat, jotka kannattavat Hagin'in koko teologiaa ja menetelmiä. Ihminen kohotetaan jonkinlaiseksi hengelliseksi luontokappaleeksi, joka voi todella kehittyä kirkastetuiksi pyhiksi tai hengiksi ja perustaa Jumalan valtakunnan maan päälle. Tämä oppi vie Hagin'in yhteen New Age-liikkeen kanssa, joka väittää, että ihminen voi kehittyä "jumalaksi", joka voi sitten perustaa paratiisin maan päälle! Hagin'ia voidaan siis pitää "käärmeen johtamana" uusiaikalaisena!

Tässä edelleen Hagin'ia edellä esitetystä aiheesta: "Jokainen, joka on uudestisyntynyt, on inkarnaatio ja kristinusko on ihme. Uskova on yhtä lailla inkarnaatio, kuin Jeesus Nasaretilainen oli." (Christianity In Crisis, Hank Hanegraaff, p. 175, taken from "The Incarnation", Kenneth Hagin, p. 12). Hagin'in tuttujen raamatullisten termien käyttö ja hyvin raamatullinen fraseologia on suunniteltu peittämään kokonaisuus.  Jos katsot huolellisesti, niin näet, että Hagin ei vain aseta meitä "Jumalan Pojiksi", vaan meidät asetetaan samalle tasolle Herramme itsensä kanssa! Tämän kaltainen röyhkeys ihmisen aseman suhteen synnyttää juuri sen hengen, jonka kohtaat, kun yrität neuvoa niitä, jotka ovat menneet tähän ansaan.

Tämä on valkoisen magian muoto, joka on vallannut tämän seurakuntaliikkeen!

Kenneth Hagin: "Jos taivut seuraamaan tuota sisäistä todistusta, minä teen sinut rikkaaksi."

Kenneth Hagin: "If You Will Lean, To Follow That Inward Witness I Will Make You Rich."

Tämä Hagin'in muka Jumalalta saama ilmoitus vain vahvistaa koko tämän artikkelin taustaa. Hän puhuu senkaltaisesta ihmisestä, jota Raamattu ei tunne, paranormaalista ihmisestä. Tarkastelkaamme laajemmin hänen väitteitään.

"Sitten Herra sanoi tämän minulle näyssä vuonna 1959, ei vain omaksi hyödykseni vaan teidän. 'Jos opitte seuraamaan tuota sisäistä todistusta, minä teen teidät rikkaiksi. Minä johdatan teitä kaikissa elämän asioissa, taloudellisissa kuten hengellisissä'. Olen seurannut tuota sisäistä todistusta ja Hän on tehnyt juuri sen, mitä on luvannut. Hän on tehnyt minut rikkaaksi ... Sisäisellä ihmisellä, joka on henki, on ääni - aivan kuten ulkoisella ihmiselläkin. Sanomme tätä ääntä 'omaksi tunnoksi'. Kutsumme tätä ääntä hiljaiseksi pieneksi ääneksi. Sinun hengelläsi on ääni. Sinun henkesi puhuu sinulle. ... Sinun omatuntosi on sinun henkesi ääni." ("Metaphysical Elements In The Faith Movement", Compiled by Leon D. Stump p.55, taken from "How To Be Led By The Holy Spirit", Kenneth Hagin.)

Hagin sanoi myös, "Herra sanoi, 'Minun on vähän oikaistava sinun teologiaasi' (Minut oli kyllästetty kaikella tuolla 'uskonnollisella' ajattelulla ja tahattomasti edelleen ajattelin, että ehkä oli väärin omistaa maallista tavaraa.) 'Ensikädessä - ja tämä on oleva sinulle avuksi - älä enää rukoile rahaa sillä tavoin kuin tähän saakka. Vaadi mitä ikinä tarvitset " ("Metaphysical Elements In The Faith Movement", Compiled by Leon D. Stump, p.55. taken from "The Word of Faith Magazine", 'How God Taught Me About Prosperity', Kenneth Hagin

Olen kuullut ja lukenut paljon pyrkimyksistä osoittaa, kuinka epäraamatullinen tämä ajatus on, mutta Kenneth Hagin ei ole yhtään enempää eikä vähempää kuin metafyysisen, paranormaalin kultin guru ja hänen ajatuksensa ovat samankaltaisia kuin muillakin New Agen kannattajilla. Se on pohjimmiltaan valkoisen magian uskontoa ja demonien ohjaamaa. Se ei juuri muistuta kristinuskoa, paitsi hyvin hämärästi. Tämä porukka käyttää suurta joukkoa Kirjoituksia tekstiyhteydestään irroitettuina ja kutoo petoksen verkon.

Aito Jumalan lapsi kokee monia ihmeellisiä siunauksia uskollisesti seuratessaan Sanan totuutta. Jokainen Jumalan lupaus on niin ja aamen. Psalmista kirjoitti Pyhän Hengen vaikutuksesta: 
 

"Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt! Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy.." (Ps.1:1-3).


Kenneth Hagin ja käärmeen henki

Viimeistä lukua Hagin'ista kirjoitetaan, juuri kun kirjoitan tätä artikkelia.  Tämä video -- Kenneth Hagin And The Spirit Of The Serpent -- kertoo koko totuuden. Käärmeen henki on kasvanut hänen opetuksessaan ja menetelmissään, kunnes käsitykseni mukaan tämä todellinen okkulttinen lähde on tulossa esiin. Kenneth Hagin on juuri pitänyt "Pyhän Hengen" kokouksen Chesterfield'issä , Missourissa. Kokous pidettiin 12.10 - 24.10.1999. Kolmantena iltana hän alkoi ilmaista tätä käärmeen henkeä työntämällä kielensä ulos ja lipomalla sisään ja ulos juuri kuten käärme. Hän alkoi myös sihistä. Torstai-iltana, kun hän alkoi sihistä, monet ihmiset alkoivat luikerrella alas tuoleistaan jalat edellä. Jotkut ihmiset sihisivät hänelle takaisin. Yleisön tunneperäistä reaktiota ei voi kuvailla.

Kun Hagin alkoi sihistä kuin käärme, demonit alkoivat valua hänestä ulos, koska hän oli niiden kanavana; hän kirjaimellisesti tarjosi ruumiinsa kanavaksi paranormaalin ja tämän fyysisen todellisuuden välille. "Sihisemällä" Hagin salli demonien valua ulos suustaan yleisöön "demonisoiden" jokaisen yksilön yleisössä. Muista, että jokainen osallistuja tässä kokouksessa, oli jo  "antanut luvan" demoneille tulla heihin. Tämä hengellinen todellisuus on syy siihen, että niin monet ihmiset alkoivat luikerrella tuoleistaan valuen lattialle kuin käärmeet ja täysin menettäen normaalin ruumiinsa ja mielensä hallinnan.

Kenneth Hagin ja monet ihmisistä tulivat järjettömästi "hengellisesti juovuksiin."

Kokoussarjan viimeisenä iltana tapahtui äärimmäisen kummallista, kun hän alkoi "siunata" lopuksi ihmisiä. Kolme miestä ei kyennyt pitämään häntä pystyssä, koska hän oli niin  juovuksissa hengellisesti. Hagin tuli uskomattoman painavaksi, mikä on varmin osoitus demonisesta possessiosta.

Hagin sanoi, että tämä oli ensimmäinen osoitus, uudesta Jumalan lupaamasta hengellisestä voitelusta. Kenneth Copeland oli läsnä ja pääsi keskelle tätä viimeistä hulluutta. Voit nähdä, kuinka hänen silmänsä pyörähtävät ympäri kuopissaan paljastaen silmän valkuaiset, mikä on varma merkki demonisesta possessiosta. 
Koko tämä kokous heijasteli Jumalan tuomiota tälle toiminnalle ja sen kannattajille.

On ilmeistä, että Isä Jumala on valmis tuomitsemaan tämän petoksen ja koko sen joukon, joka on nostanut kunniaan tällaisen harhaopin. Hän sanoo niitä, jotka ovat joutuneet sen verkkoon, "mielettömiksi". "Baabel [ja Salaisuus Babylonoli Herran kädessä kultainen malja, joka juovutti kaiken maan. Sen viinistä joivat kansat; sentähden kansat tulivat mielettömiksi." (Jer.51:7).

Ilmestyskirja näki tämän uskonnollisen järjestelmän ja kutsui sitä "Salaisuus Babyloniksi" (Ilm.17). Tämä järjestelmä on varmasti oleva suurempi kuin Kenneth Hagin'in toiminnat, mutta hän on selvästikin osa sitä. Ilmestyskirja varoittaa:

"Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin.  Ja enkeli sanoi minulle: 'Miksi ihmettelet? Minä sanon sinulle tuon naisen salaisuuden ja tuon pedon salaisuuden, joka häntä kantaa ja jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.'" (Ilm. 17:6-8).

Tämä peto on se Pyhäksi Hengeksi naamoituneen väärän hengen väärä Väärä Voitelu. Hagin'in toiminta on tuhonnut tuhansia seurakuntia, jotka kerran olivat raamatullisen totuuden linnoituksia. Kymmeniä tuhansia seurakunnan jäseniä on hengellisesti surmattu ja ne, jotka ovat vastustaneet, on tuomittu ala-arvoisiksi tai vielä pahemmiksi. Hänen tuomionsa on tulossa, mutta Antikristuksen täytyy tulla ensin!

Käärmeen Henki on nostanut päänsä. Rukoile tähän verkkoon joutuneiden puolesta, että ne, jotka eivät vielä ole pilkanneet Pyhää Henkeä, saataisiin kuriin ja vapautuisivat. Tämä hengellinen okkultismi, joka vuotaa luopioseurakunnissa, on yksi suuri merkki lisää Antikristuksen lopusta. Muista, että Antikristus voi nousta vasta kun seurakunnan luopumus saavuttaa "täyteytensä".

Oletko hengellisesti valmis? Onko perheesi? Suojeletko oikein ja riittävästi rakkaitasi? Tässä on tämän palvelun tarkoitus; ensin saada sinut ymmärtämään vaara ja sitten auttaa sinua kehittämään strategioita varoittaa ja suojella rakkaitasi. Kun olet saanut perinpohjaisen harjoituksen, voit myös käyttää tietoasi välineenä avaamaan keskustelun pelastumattoman henkilön kanssa. Itse olen voinut käyttää sitä monesti ja olen nähnyt sen tuloksena ihmisten tulevan Jeesuksen Kristuksen luokse. Nämä vaaralliset ajat ovat aikaa, jolloin voimme saavuttaa monia sieluja Jeesukselle Kristukselle ikuisuutta varten.

Jos jo olet vastaanottanut Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanasi, mutta olet ollut penseä hengellisessä vaelluksessasi Hänen kanssaan, sinun on välittömästi pyydettävä Häneltä anteeksiantoa ja uudistusta. Hän antaa sinulle heti anteeksi ja täyttää sydämesi Pyhän Hengen ilolla. Sitten sinun on aloitettava päivittäinen vaellus rukouksessa ja henkilökohtaisessa Sanan tutkimisessa.

Jos et ole koskaan vastaanottanut Jeesusta pelastajana, mutta olet tullut näkemään Hänen todellisuutensa ja lähestyvän Ajan Lopun ja tahdot vastaanottaa Hänen ILMAISEN iankaikkisen elämän lahjansa, sinä voit myös tehdä niin nyt kotisi rauhassa. Kun hyväksyt Hänet Vapahtajana, olet hengellisesti uudesti syntynyt ja olet yhtä varma taivaasta kuin jos olisit jo siellä. Silloin voit levätä varmana siitä, että Antikristuksen Valtakunta ei kosketa sinua hengellisesti. 
Jos haluat tulla uudestisyntyneeksi, siirry pelastuksen sivullemme nyt. 
Salvation Page

Toivomme että olet tullut siunatuksi tämän palvelun kautta, joka pyrkii kasvattamaan ja varoittamaan ihmisiä, jotta he voisivat nähdä tulevan Uuden Maailman Järjestyksen - Antikristuksen Valtakunnan - jokapäiväisissä uutisissaan.

Lopuksi, olisi mukavaa kuulla teistä. Voitte kirjoittaa meille osoitteeseen:

Cutting Edge Ministries 
35 Elizabeth Street 
Attleboro, MA 02703-2031



 

 Takaisin