maanantai 11. huhtikuuta 2011

David Wilkersonin profetioita Näky-kirjasta ajallemme

David Wilkerson kirjoitti kirjaksi kesällä 1973 Jumalalta saamansa näyn lopun ajoista. Kirjasta on vuosien aikana otettu useita painoksia ja tänä päivänä useimmat hänen näkemänsä asiat ovat jo todellisuutta. Tässä pari ajankohtaista David Wilkersonin profetiaa kuuluisasta Näky-kirjastaan meidän aikaa koskemaan kun maanjäristykset ovat lisääntyneet voimakkaasti viime aikoina (Huom. erityisesti Japanin suuri maanjäristys, josta Wilkerson profetoi) ja kirkkojen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on muuttunut myönteisemmäksi kaikkialla maailmassa. Seuraavat suomenkieliset otteet on otettu 3. painoksesta (Satapaino Tampere 1986) ja kirjan suomensi Pirjo Viitaniemi. Englanninkielinen alkuteos: THE VISION by David Wilkerson Youth Crusades, Dallas, Texas, U.S.A.

---------------------


    


1974 David Wilkerson Näky-kirjassa s. 30-31

Maanjäristyksiä tulossa Yhdysvaltoihin! -2

Yhdysvallat joutuu kokemaan lähitulevaisuudessa historiansa traagisimman maanjäristyksen. Hyvin pian jonakin päivänä tätä kansakuntaa koskee nykyajan suurin uutissähke. Se on selonteko historian suurimmasta ja tuhoisimmasta maanjäristyksestä.

Se aiheuttaa laajalle levinnyttä paniikkia ja pelkoa. Epäilemättä siitä tulee yksi perusteellisimmin uutisissa selostetuista maanjäristyksistä, mitä koskaan on ollut. Televisioverkot keskeyttävät kaikki ohjelmat ja puhuvat vain siitä päivästä päivään.

Toinen maanjäristys, mahdollisesti Japanissa, saattaa edeltää Yhdysvaltoihin tulevaa järistystä. Mielessäni ei ole vähäisintäkään epäilystä tästä lähestyvästä raskaasta maanjäristyksestä, joka kohtaa Amerikan mannerta. Uskon, että se on paljon voimakkaampi kuin San Franciscon järistys. 

En ole lainkaan vakuuttunut siitä, että tämä maanjäristys sattuu Kaliforniassa. Tosiasiassa uskon, että se tapahtuu paikassa, missä sitä vähiten odotetaan. Tämä kauhea maanjäristys saattaa tapahtua alueella, joka ei ole tunnettu maanjäristysvyöhykkeenä. Sen voima on hyvin korkea Richterin asteikossa, ja se laukaisee kaksi muuta suurta järistystä. Uskon myös, että koemme myöhemmin Aleuttien saarilla suuren maanjäristyksen, joka saa aikaan joukon pienempiä maanjäristyksiä Yhdysvaltain koko läntisellä rannikolla.

Epäilemättä maanjäristykset vavisuttavat Yhdysvaltoja ja muita maita yhä ankarammin. Maanjäristyksistä johtuva huolehtineisuus vallitsee tulevina vuosina. Uutiset hallitusskandaaleista, uutiset sodasta ja jopa taloudellisista ongelmista jäävät täysin maanjäristysten varjoon. Muutaman minuutin kuluessa siitä, kun tämä järistys iskee, koko maa tietää sen ja miljoonat lamaantuvat ja järkkyvät. Sen vaikutuksesta tuhannet ihmiset menettävät omaisensa, ja se aiheuttaa miljoonien dollarien arvoiset vahingot. Pienempiä maanjäristyksiä, jälkitärähdyksiä ja värähdyksiä rekisteröidään melkein päivittäin kaikkialla maailmassa. Maanjäristyksistä tulee pelon ja tyrmistyksen suurin aiheuttaja numero yksi.

Maa todellakin vapisee, ja maailman eri osissa esiintyy lukuisia muita maanjäristyksiä. Tämä on eräänlainen tuomio, jota tiedemiehet eivät voi selittää. Jumala puuttuu tällä tavalla yliluonnollisesti ihmisten asioihin. Se on Hänen hävitystä ja tuomiota aiheuttavaa työtä, jolla Hän kutsuu ihmisiä parannukseen ja kunnioitukseen. Se voi iskeä milloin tahansa, eikä ole mitään keinoa estää sitä. Ihmiset eivät voi kuin kunnioittaa ja pelätä, kun Jumala näyttää voimansa maanjäristyksessä. (Korostus lisätty)


Kommentti: Uskon että suuri maanjäristys (Ilmestyskirjan 6. sinetti) aloittaa Ahdistuksen ajan ja silloin voi tapahtua uskovien tempaus ("Karitsan viha", Ilm. 6:12-17). Nyt olemme todella lähellä tuota hetkeä. On paljon mahdollista että suuri maanjäristys Amerikassa olisi tulosta Yellowstonen supervulkanon äkkinäisestä ja tuhoisasta purkauksesta. Lue Pasi Toivosen suomentamat artikkelit tähän liittyen:

http://www.sunpoint.net/~patato/cef1852.html
http://www.sunpoint.net/~patato/cef1852b.html

----------------------

1974 David Wilkerson Näky-kirjassa s. 73-74

Ylikirkko toivottaa homot ja lesbot tervetulleiksi -4

Näen tämän ylikirkon "ymmärtämyksen" valepuvussa hyväksyvän homoseksualistit ja lesbolaiset jäsenikseen. Kirkon johtajat puolustavat homoseksualistista ja lesbolaista rakkautta eivätkä vain toivota sitä tervetulleeksi, vaan rohkaisevat harjoittamaan sitä.

Homoseksualisti- ja lesbolaispappeja asetetaan virkoihin ja heille annetaan vaikutusvaltaisia paikkoja tässä kirkkounionissa, ja heitä tervehditään uudenlaisina uranuurtajina, jotka esittävät uusia käsityksiä rakkaudesta ja evankeliumista.

Näen melkein jokaiseen suureen kaupunkiin Yhdysvalloissa ja kaikkialla maailmassa tulevan homoseksualistisia ja lesbolaisia kirkkoja, jotka pitävät huolta vain omista hengellisistä tarpeistaan ja jotka järjestynyt uskonto täysin tunnustaa ja joita se tukee. Opinto-ohjelmaan kuuluu pyhäkoulun ja kirkon kirjallisuutta, joka esittää lapsille ja teini-ikäisille, että homoseksuaalisuus on normaali ja hyväksyttävä kristityn seksuaalielämän muoto. 
[Huom. Tuore luterilainen arkkipiispamme Kari Mäkinen on jo normalisoinut homoseksuaalisuuden kun möläytti viime syksynä MTV3:n uutisten haastattelussa, että homoseksuaalisuus ei ole minkäänlainen synti eikä eheytystä vaativa asia. Lue http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2010/10/1207371/arkkipiispa-homoseksuaalisuus-ei-ole-minkaanlainen-synti. Suom. huom.]

Kaikkein murheellisinta on se, että näen tulevan päivän, jolloin homoseksuaalit eivät enää etsi apua kirkolta. 
Sen sijaan ylikirkko puolustaa ja ihailee heitä heidän rohkeutensa vuoksi ja siitä syystä, että he haluavat olla erilaisia. Tämä superkirkko mukautuu ihmisen lihan heikkouksiin ja lähtee rohkaisemaan ihmiskuntaa synnissään. Syyllisyyskompleksista syytetään vanhanaikaisia synnin tuomitsevia saarnaajia, koska nämä sanovat suoraan, mitä ajattelevat niiden ihmisten teoista, joiden pitäisi saada apua ja neuvoa. Uudenlaisin opetuksin yritetään valistaa ihmisiä elämään ongelmiensa kanssa ja jopa nauttimaan heikkouksistaan "Jumalan lahjoina". (Korostus lisätty)


Kommentti: Tuo Wilkersonin profetia käy kuin nappi otsaan kun ajatellaan Suomen kirkon nykytilannetta. Kari Mäkinen lienee Suomen viimeinen arkkipiispa ennen tuomioita. Uskon että Suomi on erityinen maa Jumalalle, sillä muistuttaahan maan muotokin morsianta, siis Kristuksen morsianta (huom. Suomi-neito). Jumala kurittaa sitä jota rakastaa. Homo-salaliitosta kirkossamme kirjoitin blogiini viime marraskuussa. Lue ja ällisty kun homouden hyväksymisen kulttuuria ollaan salavihkaa ujutettu kansankirkkoomme viime vuosina (jo vuodesta 1986 alkaen, kun naispappeus hyväksyttiin). Voisi puhua eräänl. maanalaisesta liikkeestä kirkkomme sisällä.

http://nokialainen.blogspot.com/2010/11/homo-salaliitto-kirkossa.html

Vielä hyvä pastori Mika Tuovisen kirjoitus:

http://www.mikanblogi.net/ev-lut-kirkko/david-wilkersonin-naky-toteutuu-homouden-hyvaksynta-kirkossa/


1973 END TIMES PROPHECY BECOMING INSANELY ACCURATE - SHOCKING WORDS FROM GOD - DAVID WILKERSON


https://www.youtube.com/watch?v=L82-YJFYOo0 (1.3.2017)


Lähettänyt Olli-R klo 16.31 


4 kommenttia:


    Herää kysymys olikohan tämä Japanin maanjäristys tuo mitä David ennusti vai onko pian tulossa Tokion suuri maanjäristys?

    JVH

    Mielenkiintoisia aikoja eletaan.

    Tule, Herra Jeesus. Paranna minut ja läheiseni. Itse emme siihen pysty. Aamen.


    Kyllä juuri meidän silmien edessä näemme kaiken tapahtuvan. Japania kohtasi mega maanjäristys, tsaunami ja tulivuoren purkaus, ydinvoimala tuho kaikki samana hetkenä! Mitäköhän tämä sokea mailma tarvitsee että tekis parannuksen?? Uskon että kaikki toteutuu niin kuin on Jumala puhunut! Synti tässä mailmassa tulee kokemaan Jumalan vasta iskun ihan varmasti. Tulihan se Sodoman ja Gomoran kohdallakin ja tämän hetkinen mailma on paljon pahempi. Parhaillaan elämme globaalista mailman talous kriisiä, Wilkerson sanoi että ensin kaatuu Saksa, no se on EU:n selkäranka sitten se leviää sieltä Japaniin ja sieltä Yhdysvaltoihin. Nämä tulevat kuukaudet tulevat näyttämään miten tämä kriisi etenee, parhaillaan Kreikka räpiköi vaikeuksissa ja ei tule selviämään, ja Saksa kun kaatuu niin kaatuu koko euroopan talous. Saksa on EU maista vaurain. Mielenkiinnolla odotan mitä tapahtuu Suomelle sen jälkeen kun järjestämme sen Lähi-Idän kokouksen Suomessa tässä pian?? Jos Suomi nousee Israelia vastaan se on Suomen TUOMIO!! Jumala sanoi minä siunaan niitä jotka siunaavat sinua "Israel", ja kiroan ne jotka siunua kiroavat, Israel on Jumalan silmäterä! Kuka varoittaisi Suomen päättäjiä jotka eivät enään sanasta välitä?! Tämä on iso juttu, ja huolestuttavaa jos Suomi kääntää selkänsä Israelille. Tule, Herra Jeesus pian! Armahda meitä jotka haluamme palvella sinua koko sydämestä!