AA
AAA
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Kosto Euroopalle tulee

Kosto Euroopalle tulee

63 Vastausta 376 Lukukertaa
Katsotaanpa vaan, kyllä näistä Euroviisuista seuraa kosto. Jokin iso onnettomuus tai katastrofi tulee heti ensi viikolla jossain päin Eurooppaa. Kannattaa etenkin tarkkailla niitä maita, jotka äänestivät homosaatiota 12 pisteellä: Kreikka, Ruotsi, Italia, Slovenia, Suomi, Espanja, Hollanti, Englanti, Belgia, Portugali, Israel ja Irlanti. 10 pistettä antoivat Islanti, Norja, Ranska, Unkari, Malta, Georgia ja Liettua.

Myös Suomi on siis suuressa vaarassa. Jumalan kosto tulee vielä. Sehän tuli jo pelkistä postimerkeistä! Tämä on kuitenkin aika paljon pahempi juttu, kun koko kansa julisti nauttivansa sodomiasta.
Herra ei varmasti jätä rankaisematta tuotakaan syntiä ja Hän on käyttävän ruoskanaan Venäjää joka miehittää kaikki mainitsemasi valtiot!
Itsestäänselvää oli Suomen sotaan joutuminen, mutta sen sijaan synninteitä vaeltaville tulee yllätyksenä noin monen muun maan joutuvan vastaavaan tilanteeseen.
Muistelen isoäitini puhuneen ennen poismenoan tästäkin asiasta ja ihmisten naureskelleen koska pitivät sitä lähes satavuotiaan ihmisen houreena, mutta myöhemmin löysin yllättäen vanhasta kirstusta ison vihkollisen hänen kirjoittamiaan profetioita joissa mainittiin myös tämä tuleva tapahtuma. Monia muitakin toteutuneita ennaltatietoja -kuten Suomen käymät sodat, Euroopan unioniin liittyminen, WTC-tornien romahtamiset, Intian valtameren maanjäristys 2004 yms. hirveyksiä on isoäiti Hengen johtamana kirjannut ylös, mutta varoittaa kertomasta yhdestäkään vielä täyttymättömästä profetiasta sillä siitä seuraa Jumalan rangaistus. Tuntuu äärettömän julmalta olla varoittamatta ihmisiä tulevaisuudesta, mutta syy siihen on ettei uskomattomat usko vaikka kivetkin huutaisivat joten he voivat saastaisina saastua edelleenkin, mutta meille Herran omille nämä asiat on itsestään selviä ja ilmoitettuna raamatussa joten olemme varautuneet tuleviin päiviin ilman pienintäkään pelkoa koska tiedämme lunastuksemme tulevan.
Näin ollen isoäitini väkevät profetiat on visusti pöytälaatikossani ja ehkä myös unohtuvat sinne kunnes ne sieltä löytää tulevien sukupolvien edustaja.. kuten on niin usein ennenkin tapahtunut Herran johdatettua omiaan.
"Katsotaanpa vaan, kyllä näistä Euroviisuista seuraa kosto. Jokin iso onnettomuus tai katastrofi tulee heti ensi viikolla jossain päin Eurooppaa"

En toki väitä kirjoittamani toteutuvan heti ensiviikolla, mutta tulevina vuosina tuo kaikki on tapahtuva, vaikkakin siihen on kuluva vielä hyvin pitkä aika. En voi rangaistuksen uhan alla mainita asiasta enempää, mutta tulevaisuuden sukupolvet on todistava sanani oikeaksi.

Vastuuvapaus:

En voi taata profetioiden ehdotonta oikeellisuutta, koska kaikki profetoiminen on vajavaista.
Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.
Jos , profetiat eivät pidä paikkaansa eivätkä toteudu, on hän silloin väärä profeetta.
"Ensi viikolla" ei siis tarkoita, että ensi viikolla, vaan joskus... siis silloin kun "jokin" onnettomuus sattuu jossain listaamistamistasi maista, voit sanoa että ennustit tämän tapahtuvan? Ei paljon arvoa tällaisilla ennustuksilla.
Nimimerkki Huom! toi julki todellä VÄKEVÄÄ profetiaa!
Älkää välittäkö tuon Huom! -sepustuksista. Pilkatakseen on värkännyt taas yhteenvedon.
Minä en uskonut ollenkaan,että Jumala katsoisi Euroviisuja. Mutta kyllä minä sitten hämmästyin, kun näin hänet poistumassa naapurista Viisujen jälkeen. Naapuri kertoi, että heidän vieraansa oli ollut erittäin tyytyväinen voittajaan. Ja oli uhnnut pitkäaikaisella impotenssilla sellaisia katsojia, jotka olivat ylenkatsoneet voittajaa.
Moro! Mä en kyllä nyt kosta mitään. Euroviisut oli ihan hauska juttu. Relatkaa tekin vähän!
Nyt jos koskaan Euroopan kohtalo on kirjaimellisesti karvan varassa.

Ennen Jumala rankaisi tosin niitäkin, jotka yleensäkään katsoivat koko Euroviisuja!?
Sitten on niitäkin, jotka uskovat Euroviisujen itsessään olevan Korkeimman rangaistus Euroopan ja koko maailman musiikkielämälle.

Kaipa itse pahalainen nauraa hmmm .... partaansa tässäkin asiassa.
Kaipa itse pahalainen nauraa hmmm .... partaansa tässäkin asiassa.

http://www.iltasanomat.fi/euroviisut/art-1288687421969.html?pos=ok-trm-vhde-etli
Vai katsoo Jumala Eurovision laulukilpailun pisteiden laskua. Onko hänellä jossain TV? No taitaa Jumalalla olevan sitten tekemisen puutetta, kun mitättömistä asioista tekee suurtakin juttua. Maailmassa on suurempiakin ongelmia kuin laulujen pisteiden lasku. Esim. Afrikassa kuolee malariaan ihminen joka 30. sekunti.
..että rangaistuksia on tulossa!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12191575
Aloittaja, mikä on suuri rangaistus. Kaksi kuollutta . 20 kuollutta , 200 kuollutta , 2000 kuollutta , 20 000 kuollutta vai mikä. Ota huomioon että aina nyky-yhteiskunnasa tapahtuu onnettomuuksia joten älä laske liian pieniä tapahtumia. Minusta uskottavuuden raja vähintään 20 000 kuollutta jossain yhdessä rytinässä. Menetkö takuuseen tästä määrästä?

Minusta profetiat on höpölöpöä!
Esimerkiksi homopostimerkkien kostona tullut Jämijärven lento-onnettomuus oli suuri lento-onnettomuus vaikka kuolonuhreja ei ollut kovin monta ja tällä onnettomuudella on suuri merkitys lentoliikenteelle. Eli ei se ruumiiden määrä ratkaise, vaikka sinä näköjään sellaisella haluat hekumoida.
En hekumoi ruumiilla niinkuin sinä jonka lisäksi kuvittelet olevasi joku profeetta jolle joku on lisäksi antanut tuomion ja totuuden julistamisen oikeudet.
"Eli ei se ruumiiden määrä ratkaise, vaikka sinä näköjään sellaisella haluat hekumoida".

Ei määrä vaan tarkoitus!
Kyseessähän oli ilman pienintäkään epäilystä Jumalan antama rangaistus homopostimerkistä!
Jokainen Herran oma ymmärtää tämän asian.
Elikkä jos joku kuolee vaikka liikenneonnettomuudessa (niitä meillä noin 300 vuodessa) niin siitä "profeetta" voi vetää haluamansa johtopäätökset kun vielä ilmoittautuu Herran omaksi vaikka tuon "omuudenkin" luulisi olevan paremminkin tuon Herran päätettävissä.
Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Näin ollen meillä on varmuus siitä mitä kirjoitamme, joka puuttuu teiltä saastuneilta.
Milläs ihmeen valtuuksilla sinä sanot toisia saastuneiksi. Totuuteen pyrkiminenkö on saastumista? Valhe ja luulotteluko ovat Jumalan lapseutta?
"Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen".
Kyllä sinä olet ottanut valtuutesi omasta päästäsi. Raamatustahan saa valheelleenkin motiivin kun tulkitsee sitä "oikealla"tavalla.
Sinua näköjään pelottaa hirvittävästi se, että lopun ajat ovat oikeasti nyt käsillä. Sinun täytyy siis vain jatkaa sydämesi paaduttamista. Sillä välin monet muut pääsevät mukaan tempaukseen.
Ei tule mitään ylimääräisiä tempauksia, ennen Jeesuksen toista tulemista. Kaikki salaiset tempaamiset ovat satua.
Joka päivä kuolee ihmisiä suomessa sairauksiin joita ei pystytä parantamaan, lapsiakin, mistä Jumala silloin rankaisee ja ketä?
Lopettakaa arvailut Jumala yksin tietää asiat!
No huh huh mitä juttua. Onnettomuuksia on aina sattunut ja tulee sattumaan. Jämijärvellä ei ole mitään tekemistä jonkun postimerkin kanssa. Eiköhän meidän kohtalot ole jo ennalta määrätty yläkerrassa milloin päivämme ovat luetut.
Pietarilainen kunnanvaltuutettu Vitali Milonov kutsui Euroviisuja sodomian näytökseksi ja kirjoitti Venäjän Euroviisu-komitealla kirjeen, jossa hän ehdotti vetäytymistä laulukilpailusta. Milonovin mukaan Euroviisuihin osallistuminen olisi "ristiriidassa Venäjän kulttuurisen ja moraalisen uudistumisen polun kanssa". Se loukkaisi miljoonia venäläisiä, jotka saattaisivat katsoa laulukilpailua televisiosta.
Venäjän laki kieltää "homopropagandan" eli homoseksuaalisuudesta kertovan informaation välittämisen alaikäisille. http://yle.fi/uutiset/venalaispoliitikko_euroviisuista_raikeaa_homopropagandaa_ja_henkista_rappiota/7233302
Tässä asiassa kunnioitan Venäjää! Heillä on selkärankaa nousta homovillitystä vastaan! Tosin toivoisin, että yhtäläinen haloo nousisi myös kaikkea huoruutta ja pettämisiä vastaan, niin olisin täysin venäläisten kanssa samoilla linjoilla. Mielipiteeni on, että on väärin tyrkyttää jo päiväkodista lähtien homopropagandaa lapsille, joille todellisuudessa kuuluisi saada oppia tuntemaan Jumala, joka heidät on SUUNNITELLUT ja luonut, eikä ketään ole luotu homoksi, vaan nimenomaan heteroiksi. Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus sekä isään että äitiin. Sama sukupuoli ei lisäänny keskenään, ja jo se TODISTAA, ettei homous ole Jumalan tahdon mukainen asia, koska Jumala käski lisääntyä ja täyttää maan.

Tämä euroviisuvoittaja on IRVIKUVA Jeesuksesta, näin on todennäköisesti päätarkoitus ollut. Olen varma, että Jumala ei katso kauan tätä menoa! Kohta tulee aivan satavarmasti rangaistus Hänen pilkkaamisestaan! Näyttää siltä, kuin Venäjä näyttelisi siinä suurta roolia, onhan se juurikin se maa, josta lähtee vyöry myös Israelia kohti johtaen Harmagedonin taisteluun, jolloin Jeesus itse Kuninkaana astuu näyttämölle ja tekee stopin kaikelle vääryydelle ja ihmiset todella tajuaa, että leikkivät oikeasti VAKAVILLA asioilla ja pilkkasivat Häntä, jolla on K A I K K I VALTA! Siis korkein valta. Kyllä mulle ainakin sopii olla Hänen omansa ja VOITTAJAN PUOLELLA!
Minä ennustan, että aloittajalle tulee tämän aloituksensa takia erittän kovä päänsärky joskus ensi viikolla, tai sitä seuraavina viikkoina. Päänsärky kestää noin tunnin, tai ehkä kauemmin. Päänsärky tulee myös toistumaan tulevina vuosina.
Kieltämättä olemme ihan Sodoman ja Gomorran tasolla jos ei jo ylikkin, tätä on jatkunut jo niin pitkään.. Jumala puuttuu nytkin asioitten kulkuun, Hän toimii aina samallalailla,
Eiköhän tämäkin palstan aihetta eli profetiaa käsittelevä ketju ilmoiteta asiattomaksi. Tuntui sattuvan oikein erityisen kipeästi moniin, jotka salaa sydämessään pelkäävät valtavasti lopun aikoja. Uskovaisethan eivät niitä aikoja pelkää, koska tempaus tulee ensin.
Mitä tulee Herramme Jeesuksen takaisintuloon, niin Hän ei tule ennenkuin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, siinä samalla tuhoutuvat laittomat jumalattomat.
On vain tämä yksi ylöstempaus kun Jeesus tulee toisen kerran ja vie omansa 1000 vuodeksi taivaaseen, jonne Hän on mennyt valmistamaan omillensa sijaa.
Onneksemme tempauksen ajankohta ei ratkaise taivaskelpoisuutta, mutta toivoisin sinun esittävän uskoosi sopivat Raamatun kohdat. Jos ymmärrät englantia, voisit lukea kuinka Todd Strandberg perustelee Raamatulla pretrib-uskoaan.
http://www.raptureready.com/rr-pre-trib-rapture.html

Scottie Clarke antaa oman panoksensa :)


Tule Herra Jeesus!
Ja. Muistetaan siunata Israelia.
http://www.weblessisrael.org/
"Myös Suomi on siis suuressa vaarassa. Jumalan kosto tulee vielä. Sehän tuli jo pelkistä postimerkeistä! "

Mitä siis Suomelle tuli kostoksi homo-postimerkeistä?
Kansantanhut? Miimikot?
Niin, tekihän Pietari Suuri vuonna 1709 lopun Ruotsin hyökkäysarmeijasta juuri Pultavassa,keskellä Ukrainaa
Meni kuitenkin vielä 100 vuotta, ennenkuin läntinen ies murtui Suomen yltä, kun Hänen Valistunut Majesteettinsa Venäjänmaan Keisari Aleksanteri I otti poloisen maamme huomaansa ja vapautti suomalaiset talonpojat satoja vuosia kestäneestä väenotosta hurrien sotakoneeseen.

Napoleonin sotien myötä 1820-luvulla heräsi moraalinen innoitus ja lopunaikain kiivas odotus.
Niin tapahtui heidän sitä odotellessaan, että Englannissa tyttönen näki näkynsä ja Cyrus Scofield tilaisuutensa kehitellä oppinsa salaisesta tempauksesta.

Raamatun ilmoitukselle uppiniskaiset ihmiset tulisivat levittämään tätä oppia yltympäri maailmaa tulevina vuosina.
hyvä kirjoitus,jaan tätä Facebookissa. näin on nimenomaan. Ei jätä Jumala vuodattamatta vihanmaljoja!
onneksi en moista roskaa edes vaivautunut jostain kumman syystä tänä vuonna katsomaan kun en muutenkaan kuuntele nykyään enää maallista musiikkia ja hyvä niin välttyy tuollaiselta irstailulta.
Voi turhuuksien turhuus.... eikö jo ainakin tuosta tempausopista voitais kristittyjen kesken päästä sellaiseen yhteisymmärrykseen, että se joka uskoo vain yhteen temapukseen, saa vapaasti luvan lähteä siinä. Se taas joka uskoo yhteen ja vaikka toiseenkin temapukseen, on se sitten vaivanajan alussa tai sen keskellä, saa lähteä siinä missä itse katsoo paikkansa olevaksi. Ja ne joille kelpaa vain yksi Jeesuksen näkyvä paluu, eivät kiukuttele, jos joutuvat siihen asti odottamaan, vaikka olisivat havainneet toisten jo menneen?
Tämä siksi koska vääntö tästä asiasta ei saa koskaan päätepistettä, ennen kuin tuo kaikki on tapahtunut.
Vähänkös tuota itse povailet tempauksia tapahtuvan milloin minäkin päivänä ja kierouksissasi sen lisäksi linkittelet kymmenittäin muiden hourujen arvauksia sysäten vastuun sillä keinoin itseltäsi pois.

Ennen päivää 14.5.
Israelin 65v itsenäistymispäivä, joka on Rodyn teorioiden, Eenok 365 v kun lähti pilviin.... Westphalian sopimuksesta 300 vuotta +65 vuotta ennen tuota päivää joka siis olisi esikuva Filadelfian seurakunnan takarajana tempauspäivälle.

Päivä 9.6.
Omerin laskenta 3. Moos 23:15-17 laskenta päättyy 9.6. päivään, joka on kahden uutisleivän uhraamisen päivä. Symboloi morsiamen ylösottoa.
Et vaikuta ainakaan sydämestään Jeesukseen uskovalta tuon tekstisi aloituksen perusteella. Syytät toista kieroksi, vaikka hän selvästi yrittää sanoa, että asiasta ei kannata riidellä!!! Sitten vielä julkeat nimittää Herran omia houruiksi, sois minuakin, joka mietin näitä, mutta jolle on tärkeintä olla valmis joka hetki, tuli milloin tuli!
Ei meillä ihmisillä ole kenelläkään varmaa tietoa, minä hetkenä Jeesus saapuu, joten pidän epäasiallisena kiivailla asiasta. Asiallisempaa on valvoa omaa tilaansa!
Osasitpas kiteyttää koko asain hyvin. Kitos ja siunausta.
Sellaisesta asiasta ei kannata kiistellä, joka on niin henkilökohtainen kuin tempaukseen uskominen.
Jarmo: Amen. Turha on mietiskellä montako kertaa se tempaus tulee vaan pääasia on olla valmiina Jeesuksen tuloon :) Ja tää homotransuirvikuvaeuroviisutyyppi oli varmaan viimenen niitti arkussa...järkkyä :/
Aivan niin.. :(
Voi kun löytyisi edes yksi Raamattunsa tunteva ihminen nyt kirjoittamaan. Skeidaa niin mahottomasti. Noinko huonosti te tunnette Jumalan sanaa?
Love sotkee koraamia ja raamattua sekaisin. Siis aivan eri Jumalista kysymys.
Jeesuksen paluu ja uskovien ylösottokin sotketaan usein.
Nyt onkin euroviisut ja postimerkit, sekä homous esillä uskovillakin ja vielä kostoa ja rangaistusta povataan.

Todellisuus on kuitenkin ihan toinen.
Jumala ei kosta postimerkkien, eikä euroviisujen takia. Eikä kosta lainkaan.
On katsonut Suomen kansan Jumalatonta ja moraalitonta menoa jo pitkän aikaa.
On varoittanut jo vuosia sitten tulevasta, että kääntykää te rakkaat lapseni synnin teiltä. Minä armahdan teitä. Kelpaako armo kansalle?

1. käsky. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia. Tämä on se tärkein asia kansallamme. Missä asemassa Jumala, Jeesus Kristus, vapahtaja ja syntiemme sovittaja on kansan elämässä? Onko Herra se ensimmäinen asia kansallamme. Vai onko siirretty niin syrjään, ettei enää saa ääneen puhuakaan Herrastamme?

Uskovien tehtävänä on myös kirkastaa Kristusta, kuten Pyhä Henkikin tekee.
Minun nimessäni te....
Mutta ihmiset tahraisilla vaatteillaan julistavat kostoa maailman ihmisille. Eivät näe itseään. Voi teitä, te kirjanoppineet ja fariseukset, te olette kuin valkeiksi kalkitut haudat.
Mitä enemmän pidätte pahaa esillä, sen enemmän korotatte sitä. Jos pidätte Jeesusta enemmän esillä, korotatte Häntä.
Ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein olen Pyhän tahtosi rikkonut. Herra, arnahda meitä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12240507

http://keskustelu.suomi24.fi/node/12240066

http://keskustelu.suomi24.fi/node/12239614
Turhaan niitä raamatunsanoja tälle palstalle lähettelet kun ymmärryksessäsi ei näytä muutenkaan hurraamista olevan mitään ymmärtämään.
Siinäpä sinulle onkin loppuelämäsi tehtävä (eikä se edes riitä) miettiä mitä tällä tarkoitan vaikka normaalijärkinen huomaa asian heti.
kirjoittaa kun näytät tuntevan raamatun, miksi muita kyselet?
Muutama vuosi sitten sama paatos oli kun Lordi-paholaiset edustivat suomea. En pahalla, mutta.. nähtäiskö pliis se paha myös itsessä eikä AINA lyödä toisia. Kukaan meistä ei ole synnitön.
Eikö sen koston pitäisi tulla ensin Kanadalle kun siellä on homoavioliitotkin? Muistakaa että Jumalalla ei ole tilaa rakkaudelle. Jeesus kuoli sen takia että voisimme kostaa ihmisille?
Jotenkin tuntuu että Jumala sallii nyt enempi kuin sodoman ja gomorran aikana vai onko tämä vain omaa kuvittelua?. Minusta maailman meno on nyt riettaampaa ja laajemmalla alueella.
pedon merkin ottajille tulee kadotustuomio olemaan ankara rangaistus ja Jumalan pelkoon kannattaa jokaisen parannusta tehdä varmuudella, samoin toki kaikkien ihmisten. Samoin rakkaus Jeesusta kohtaan ja opetuksiensa mukaan elämiseen kehotan jokaista ihmistä, sillä on se hyvä sinetti ja sydämen ympärileikkaus meille. Täytytään Pyhällä Hengellä kiittäen Isää Jeesuksen nimessä ja ylistystä veisaten.
lisäksi Jumala rakkaudessaan ja pitkä mielisyydessä tahtoo parannukseen monia kutsua ja mieleen ei ole Jumalalle jumalattoman kuolema ja varoituksena on myös Nooan ajan vedenpaisumus ja ne selvät merkit tästä meidän luomakunnassa kun kerrostuneet ovat maat ranta-alueilla ja samoin Sodoman tulikivisatesta ovat ne Kuolleen Meren läheisyydessä olevat kaupungit meidänkin sukupolvelle ja se meri itsessään varoituksena selvästi ja suolapatsaaksi muuttui Lootin vaimo, sillä ei ollut kuuliainen Jumalan enkelin varoitukselle, ja Jeesus meitä muistuttaa juuri tästä ja tässä ajassa, sillä viikunapuuhun on lehdet tulleet kuuden päivän sodassa 1967.

Kun Ilmestyskirjassa kerrotut alkavat täyttyä
1) iankaikkinen evankeliumi
2) sota
3) nälänhätä
4) hävityksen kauhistus Jerusalemissa ja pedon merkki maailmaan

Nämä tapahtuvat todennäköisesti noin 3,5 vuodessa, joten hyvin on aikaa parannusta tehdä ja Suomessakin tulee olemaan monia Jeesuksen apostoleja tässä iankaikkisen evankeliumin julistuksen ajassa (1) ja kestää sen 3,5 vuotta. Yhtä apostoliparia kohtaan noin 100 000 ihmistä joten pääkaupunki seudulla on kymmenen verran Jeesuksen apostolipareja noin likimäärin.

Hyvin tarkkaan on Raamatus Ilmestyskirjassa kerrottu näistä asioista eikä yhdenkään tämän tärkeä profetian tuntijan tarvitse epätietoisuudessa elää tuossa lähitulevaisuuden ajassa, kun alkaa täyttyä nämä sinettien avaamisessa ja kerrottu hyvinkin tarkasti ja aikamääreineen eikä tarvitse ihmisten elätietoisuudessa Jumalassa elää ja jokainen hyvää tahtova Jumalalta saa Isäkseen Jeesuksen nimessä Jumalaa myös alkaa kutsumaan parannuksessa, toki jo nykyään mahdollista myös, ja ilosanoma jokaiselle meille.
pahuuden henkivallat tahtovat halventaa miehiä Jumalassa ja eksytyksien täytyy tulla mutta voi niitä joiden kautta tulevat vaikka tietysti parannusta Jumala tahtoi Hitleriltä ennenkuin oli myöhäistä monien juutalaisten elämän suhteen ja muutenkin sodan tuoman kärsimyksen ja laittomuuden suhteen.

Toki tässä nyt ei sodita mutta ihmisiä rohkaistaan pahuuden henkivaltojen vaikutuksesta halventamaan sitä miestä Jumalassa ja tunteet ovat pelissä laajasti ja valheen ja vihan ja laittomuuden isä käyttääkin tunteita edistäessään huonoa mielenlaatua ikään kuin normaalina ihmisten mielenlaatua ja tästä on kysymys tässä ja monet ihmiset pitävät tällaisia sitten ihan normaalina ja ei nyt mitään merkitystä.

Todellisuudessa tuokin euroviisuvoittaja varmuudella on monta itkua elämässään itkenyt joskaan tietenkään en voi tätä tietää tutkimatta mutta uskon näin olevan vaikka tällaiset voidaan kieltää jos tahdotaan esittää tässä maailmassa ikäänkuin "coolina".
Jumalan armoa ja totuutta näille herkille taiteilija ihmisille hyvää Jumalan Hengen siunausta ja siten elämäänsä Jeesuksen tuntemista ja Jumalan lapseuden vastaanottamista.
meidän ihmisten heikkouksia ja laupeus on ihaninta ihmisissä ja siten myös parannusta kehotetaan kaikille ja Raamatussa on kerrottu Jeesuksen opetukset ja Ilmestyskirjassa Jumalan tuomiot ja parannukseen kehottaminen ja apostolien sanoma sen iankaikkisen evankeliumin osalta ja tärkeä pysyä totuudessa eikä eksyä väärien profeettojen harhaisiin ihmisten mielistelyihin eikä korvasyyhyvalheisiin sillä moninaisesti sellaisia on ihmisten keskuudessa helposti ja tunteellisten naisen ennenkaikkea tulee varoa valheen isän petoollisuutta.
Puola, Armenia, Valkovenäjä, San Marino - noll poäng.

Nyt tietää minne paeta.
Onko teihin iskenyt jokin joukkohysteria, ette näytä ymmärtävän sitä että euroviisuissa on kysymys kilpailusta , sama sille minkälaisella rooliasulla sen voittaa, mutta laulukilpailua ei voita pelkästään rooliasulla täytyy osata esittää ja laulaa.
Kun Suomalaiset voittivat monet olivat luikkimassa karkuun tulevaa vihaa , mutta täällä he edelleenkin ovat marmattamassa samoista asioista.
Ihana voittaja josta tunsin heti korkeamman tason värähtelyjä, tämä ihana mies on todella RAKKAUDESSA, ja elää rakkaudessa; täsmälleen minun jumalani on tässä ihmisessä!!! Hän tuo siunauksen tähän maailmaan, hän loisti ja kosketti jokaista sydäntä!! Hänen sanansa muuttivat sydämiä ja toivat kyyneliä monille!
NIIN MONTA SYDÄNTÄ tämä ihana kaunis henkilö kosketti! ♥

Tämä on aika, jolloin meidän on ymmärrettävä että 3D aika on pian ohi, me ihmiset NOUSEMME, saamme tietää ja tuntea että naiset ja miehet ovat YHTÄ - TÄMÄ ON SE SANOMA MINKÄ MAAILMA KUULEE JA NÄKEE NYT,
mihin me olemme matkalla! ♥ ♥ ♥
Tämän kunniaksi nousemme seisaaltaan ottamaan vastaan tuota korkeamman tason värähtelyä ja osoitamme kunnioituksemme seisaaltamme kuunnellen aiheeseen sopivan musiikkiesityksen:


-Valitettavasti esittäjästä on annettu väärää tietoa, sillä hän ei missään tapauksessa ole Juha Vainio.
Jumalako on siis päässyt viimein yli esinahka- ja siemennestefiksaatiostaan, ja nyt häntä häiritsee ihmisten naamakarvat?
Joko tosiuskovaiset ovat sankoin joukoin muuttamassa Venäjälle, tuonne uskovaisten paratiisiin?
Tässä on tapahtunut ihan täyskäännös vanhaan hyvvään aikaan jolloin lännen sananvapaus, demokratia ja moniarvoisuus nähtiin osana kristillistä kulttuuria vastakohtana idän autoritäärisyydelle.

Kelkka on kääntyä kilahtanut 180 astetta.
Nyt alkaakin selvitä!
Kaikkein oikeimmat uskovaiset muuttavat Venäjälle jonka jälkeen toteutetaan uusi ristiretki ympäri maailmaa, ja siinä joukossa on myös Turkuun valunut ja sieltä alken hirvittävän herätyksen räjähdyksen aiheuttanut Inarin säkkipukuinen sankaritonttu. Käy kuitenkin niin että tontusta tehdään ristiretken kuluessa hakkelusta ja tuo säkkipukuinen tulee virumaan veivinsä heittäneenä Jerusalemin kaduilla, mutta sehän onkin meillä jo etukäteen tiedossa.
Näin siinä sitten käy:
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Valit.2.html
Kyllä se loppu elämälle maapallolla tulee, ihan varmasti tulee. Kun aurinko on käyttänyt polttoaineensa (vedyn) loppuun, niin se oli sitten siinä. Aikaa on vielä miljardeja vuosia, eikä siihen vaikuta partaisen naisen lauleskelu jossain viisuissa. Onpa se (oletettu) jahvekin aika nyrpeä tyyppi, jos noin suivaantuu euroviisuista, kun voisi tehdä jotain luomakuntansa hyvinvoinnin eteen.
 /   /  /  / Kosto Euroopalle tulee

Keskusteluhaku

Laaja haku



Facebookissa suositeltua

Tietoa mainosten kohdentamisesta